Kuutti on ollut nyt muutaman päivän äidilläni hoidossa omien opiskelukiireiden vuoksi. Juhannuksen pitsavarkauden jälkeen listaan voi nyt lisätä yhden karjalanpiirakan sekä palan paistia xD Neidin ruokahalu alkaa olemaan aikas pohjaton eli Kuutin mielestä tunti päivällisestä riittää siihen, että siitä lähtien voi alkaa tasaisin väliajoin ilmoittamaan, että pötyä pöytään! Ajaakohan tämä maanisuus jossain vaiheessa emännän totaaliseen hermoromahdukseen, saas nähdä.

Muutenkin käyttäytymisessä on ollut viime päivinä havaittavissa lisää omituisia piirteitä. Kuutti on äärimmäisen hyväntuulinen odottaja ja sen seuraksena fiilistelee ulkoilessaan ihan urakalla. Eräällä kerralla Kuutti päätti mustikoiden keskellä ottaa pienet nokoset kesken ulkoilun, antaen näin samalla aurinkoa masuasukeille:) Kuutti on myös päättänyt, että yksi pidempi ulkoilu riittää hyvin päivässä, jonka seurauksena on iltalenkillä laittanut pariin otteeseen täysin jarrut päälle menosuuntaan ja osoittanut selkeästi, että mennääs nyt jo takaisin sisälle! Mielenkiinnolla tässä siis odottelemme viimeiset viikot, että mitähän se Kuutti niiden aikana oikein vielä ehtii keksimään:)

Ensi viikolla luvassa viimein niitä kaivattuja masukuvia! Jospa silloin laittaisi kuvan myös Otosta perheen lasten kanssa:)